15.4.2017

Ranskalainen pannukakku














 























































Ranskan Limousista nimensä saanut Clafoutis eli rankalainen pannukakku tai -piiras avasi pääsiäisemme. Meidän Clafoutis taikina rakentui rahkasta, upotettaviksi ainesosiksi valikoituivat aprikoosit ja pakastevadelmat. Makuaineita vaihtamalla tämä herkku on raikas ja keveä, sopii mainiosti tulevien kesäiltojen tarjottavaksi. Raikkautta tuo ehdottomasti rahkaisuus taikinassa, joka ei tutkiskeluni mukaan olekaan tyypillistä tässä jälkiruoassa. Vahva suositus.

Reseptin pohjan nappasin Kodin Kuvalehdestä. Koska taloudessamme on pähkinäallergikko vaihdoin reseptissä olleen pähkinäjauhon samaan määrään keksinmurua tuomaan samaa struktuuria ja purutuntumaa mitä pähkinällä haettiin taikinaan. (Kyllä Hans olisi nyt tyytyväinen, tuo purutuntumaa vaaliva tv-kokkimme) Keksimuruja ei kannata antaa murskattavaksi apukokille, sillä mortteli, keksi ja apukokki tarkoittavat yhdessä liian jauhoista lopputulosta. Ensikerralla kokeilen jotakin muuta keksiä ja jätän keksimurun karkeammaksi. Jotta herkkuun onnistutaan saamaan hyvät paistopinnat, tarvitsee clafoutis uuninkestävän paistovuoan tai paistinpannun. Vuoassa kannattaa olla reunaa, clafoutis on kohoavaa sorttia. Väittivät ohjeessa, että clafousis onnistuu myös suureen irtopohjavuokaan. Kannattaa kokeilla, epäilen kuitenkin, että pannukakunpohja ei tule samanlaiseksi, koska paistovuoan tai paistinpannun oma kuumenemisominaisuus ei ole samanlainen irtopohjavuokassa.

Tai ehkä tämä oli vain se tekosyy käyttää ja kokeilla uutta Rotisser -paistovuokaa, jonka ostin Iittalan Iik -päiviltä. Monesti olen ruokakirjojani selatessa törmännyt resepteihin, joiden tekoon tarvitaan lieden sekä uunin käyttämistä, mielellään vielä samassa astiassa, jotta maku olisi taivaallinen. Keittiöremontin yhteydessä meille asennettiin induktioliesi. Tämä nopeasti lämpiävä liesi, asettaa näköjään haasteita kattilafirmoille. Meillä on ollut saman sarjan paistinpannu käytössä jo jonkin aikaa, joten tiesin mitä uusia mahdollisuuksia paistovuoka minulle keittiössä tarjoaisi. Nyt kun tuote oli alessa Iik -päivillä, tiesin mitä halusin.

Toinen vahva suositus tulee reseptiin kuuluvalle kastikkeelle. Hyvä kastike makealle piiraalle syntyy purkista rahkaa, joka notkistetaan 1 dl kuohukermaa ja makeutukseksi 0,5 dl juoksevaa hunajaa. Nam!



- Nestori -

Jäinen tuuli







Pitkäperjantai tuntui ensimmäistä kertaa lyhyeltä, ilta tuli kuten muinakin päivinä, eikä laahustaen, kuten aiempina vuosina. Alkuillasta veimme itsemme katsomaan nukkuvia veneitä. Ensimmäiset sinivuokot kurkistivat varovasti ruskean tammenlehtipeittonsa alta, ne pitelivät vielä kasvonsa maata kohti, niin hyytävä tuuli kävi järveltä.

Jäät rapisivat, loiskuivat ja ritisivät, rantaan oli muodostunut pieniä jääluolia. Tuuli kuljetti pientä sirpaletta jääkannella, kuulosti siltä, kuin joku soittaisi pientä kelloa. Kaikkeen sekoittui hanhien kovaääninen kailotus, olivat ottaneet uimarannan jo omakseen.

-Tuija-




12.4.2017

Pääsiäishei






Yhtäkkiä onkin jo pääsiäinen, sehän tarkoittaa sitä, että lempijuhlaani rullaatirullaaseen on enää muutama viikko. Instagramin puolella olen käyttänyt hästägiä vappuihminenotsalohkostahäntäluuhunsaakka, täytyykin ottaa se taas käyttöön. Vappu, juhlista jaloin, täällä sinua jo odotetaan, tuo tullessasi hyvää simaa ja Nestorille yksi munkki.

Takaisin pääsiäiseen, se on tänä vuonna kissantäyteinen, kun hotelliimme majoittuvat parhaat karvaystävät. Oman karvaamon väki on kirjoittamassa jo virallisille elinmukavuudesta vastaaville tahoille, että hotellivieraat saavat luultavasti parempaa ruokaa ja liian paljon huomiota. Emme ole keskustelleet vielä pakanallisista pääsiäismenoistamme tälle vuodelle, mutta luultavasti jotakin ulkona syödyn jäätelön ja kumisaapaskävelyn suuntaisia ne ovat.

Viime päivityksen jälkeen olemme käyneet mm. linturetkellä, jossa bongailimme silmuja, maisemia ja luonnonmuodostelmia. Oli meillä tietenkin asiaankuuluvasti mukana kiikarit (pienet), kumisaappaat ja utelias mieli. Lauantain vietimme kevätmessuilla, Helsingissä. Pari päivää olimme kuvailemassa teille mahtavaa ja herkullista juttua, joka tullaan näkemään blogissa myöhemmin. Ajatuksenamme on tehdä blogiin juttuja inspiroivista tyypeistä, ammattilaisista, harrastajista ja paikoista, sellaisella retkellä olimme viimeisimmäksi.


-Tuija-

6.4.2017

Kortti seikkailuun




Viime vuoden heinäkuussa ostimme parhaat matkaliput. Näiden lippujen avulla olemme nähneet jo vaikka mitä, avanneet monia ovia, joiden kahvaan ei välttämättä muuten olisi tullut tarttuneeksi ja mikä onni, että moni ovista on vielä avaamatta, jää jotain tulevillekin vuosille. Tämä on koukuttava ostos. En puhu nyt seutulipusta, enkä juna-alennuksista, vaan kirkkaan keltaisesta museokortista, joka on parempi, kuin yksikään bonuskortti tai kanta-asiakkuus. Tietyissä tilanteissa sillä saattaa jopa päästä jonon ohi.

Emman Rut Bryk -näyttely oli ensimmäinen museokorttikohteemme ja Lahden taidemuseon Takaisin puuhun -näyttely on viimeisin. Taidemuseot ovat olleet meille se kaikista käydyin museotyyppi. Kun elämä muuten tuntuu tyhmältä on ihana heittäytyä museon syliin, olla hiljaa tai puhua pulputtaa, kiertää nopeasti tai laahustaa tuntiviisarin kanssa samaa tahtia. Ja mikä parasta museoissa tuoksuu aina hyvältä! Ennen kirppiksille suuntautuneet sunnuntaiajelut ovat muuttuneet museoretkiksi ja kesää kohden vauhti taas kiihtyy, kuten sanottu koukussa ollaan ja uusia reittisuunnitelmia tehdään. Kaikista hienoimpiin näyttelyihin tulee palattua vielä unissaankin, elokuinen päivämme Mäntässä oli juuri sellainen. Olen unessani pitänyt jotakin ihmeellistä koulua Serlachius-museo Gustafissa, paikka teki minuun niin suuren vaikutuksen vanhana rakennuksena.

Taianomaisen keltaisen kortin voi ihan hyvin hankkia sellainenkin, joka ei ole niin kulttuuri-ihmisiä ja niin innostunut kaikesta (myönnän, että me olemme molempia ja isoin kertoimin), muutama kerta eri näyttelyissä ja alkaa huomatakin itsessään sen kulttuuri-ihmisen piirteitä ja innostusta säilyneisiin luihin ja vanhoihin maalauksiin. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, joskus on vain hyvä altistua. Pysähtyä ja nähdä. En itsekään tiedä sisäistinkö aivan kaikkea Valokuvataiteen museon poliittisen valokuvan festivaalin sisällöstä, sillä se todella vyöryi päälle, mutta ainakin se jäi hyvällä tavalla vaivaamaan ja silloin jossakin on onnistuttu. Piileehän tässä museoramppaamisessa sellainen vaara, että saattaa joskus innostua, oppia uutta ja toivoa todella olevansa joku muu tai että olisi syntynyt toiseen aikaan. Taidemuseoissa joutuu usein suuren hämmästyksen äärelle, kuinka joku voikaan olla niin taitava ja kuinka itse on onnekas, kun näki juuri sinä päivänä juuri sen näyttelyn.

Museokortti yhdistää museokortilliset kaverit yhteen, sillä yhdessä voi mennä museoon olemaan hiljaa, mutta uskoisin, että museokortillinen uskaltaa laittaa jalkansa museon ovesta sisään myös yksinkin. Ja oikeastihan museo on tekosyy päästä museokauppaan. Josta tulikin mieleeni, että olen ottanut tavaksi lähettää näyttelyyn liittyvän kortin eräälle taiteista kiinnostuneelle nuorelle Haitulalle, myöhemmin hän ehkä huomaa omistavansa kattavan postikorttigallerian. Siinä on tarpeeksi hyvä syy saada viipyillä vinkuvan postikorttitelineen luona ja ihanien muistikirjojen ääressä.

Merkinnän kuvat: Keravan taidemuseo Sinkka, Näkyväksi neulottu, Melek Mazici
Suomen lasimuseo, Accident - 10 suomalaista lasitaiteilijaa, Alma Jantunen
Espoon modernin taiteen museo, Taikalaatikko, Rut Bryk


-Tuija-

<a href="https://www.bloglovin.com/blog/18830709/?claim=twupgnfs8gj">Follow my blog with Bloglovin</a>

4.4.2017

Mukaantulijoille tiedoksi



































Täällä Löytämö, uusi blogikoti, uudet ajatukset ja omat nimet. Jännittävää, vähän helpottavaakin, kun saa vihdoin laittaa blogin julkiseksi ja ryhtyä varsinaisiin päivityshommiin. Uutta intoa on ja kivoja juttuja luvassa, pysykää kuulolla.

2.4.2017

Pöytä on katettu.






Kyllä meillä tarjoilua on, tervetuloa! Kakkua ja Croisantteja Puukengän keittiöstä totuttuun tyyliin. Nyt on avajaistarjoilut paikoillaan, syömään!









- Nestori -

Se on Löytämö




























































Olimme jo pitkään ajatelleet, että Puukenkä ja Räsymatto-blogi sellaisenaan oli käynyt ahtaaksi. Tuntui, että on joutunut apinana leijonien aitaukseen, ei kukaan meitä yrittänyt syödä, mutta ymmärrettävästi leijonat ja apinat puhuvat eri kieltä. Muistikirja oli tullut täyteen ja oli aika pakata reppu ja lähteä uuden hankintaan, istua uuden maiseman ääreen.

Kun päätös uudesta blogista pyörähti eteenpäin sille piti vielä keksiä nimi. Helpommin sanottu kuin tehty, kun toinen kirjoittaa kaikki keksimänsä sanat ylös ja tarjoaa niitä tauotta ja toinen uskoo, kuin kallioon, että "kyllä se sieltä vaan joku päivä eteen tulee, kun odottaa." Yksi päivä Löytämö tipahti mielikuvituksen tuotteena, kuin kirja varpaille ja siinä se oli tarpeeksi ytimekäs, tarpeeksi laaja, kuulostaa melkein sukunimeltä ja ei oikeastaan tarkoita yhtään mitään ja samalla vahvasti jotakin paikkaa, jonne tuoda löydöksensä elämästä. Uusi blogi laittoi liikkeelle valtavan paljon uusia ideoita ja ajatuksia, sen miten nämä ajatukset kehittyvät ja tuleeko niistä mitään aika näyttää. Mitään aateekoo-henkisiä tyyppejä ei vieläkään kovasti olla, joten ulkoasultaan blogi kehittyy, kun taidot aateekoo-henkisinä tyyppeinä kehittyvät. Sitä päivää odotellessa. Mutta luvassa on ainakin jotain kivaa banneria tylsän tekstin tilalle.

Vieläkään tarkoitus ei ole päivittää "viikossa kaksi merkintää"-tahdilla, vaan edelleen on luvassa talviunia ja taukoja, sillä sellaista se nyt vain on oikeiden ihmisten oikea elämä, joskus mietiskellään ja joskus kirjoitetaan varastoon asti. Tarkoitus on näyttää sitä, mikä meitä sattuu milloinkin aidosti kiinnostamaan ja inspiroimaan. Joskus kiinnostaa verhojen vetäminen ikkunan eteen ja joskus kiinnostaa kirjeromaanit ja leipäjuuren valmistus. Olemme alusta saakka tehneet blogia itsellemme ja niin teemme jatkossakin.

Sivupalkista löytyy meidän esittelyt toisistamme ja lisää Löytämön ajatuksesta.