22.6.2017

Viimeinen kesä Villa Roosa

































Valkoinen jättiläinen tavallisen omakotitaloalueen keskellä, hyvien unieni talo, hymyilevä ja salaperäinen vanha huopatossutehdas on valmiina uuteen. Ensi kesänä sen portaissa en kompuroi minä puukengilläni, eikä kukaan muukaan kesänäyttelyturisti, talo on myyty seuraaville huolenpitäjille ja näyttelytoiminta loppuu. Tänä kesänä on viimeinen mahdollisuus astua vihreästä ovesta sisään ja kokea se mistä olen kirjoittanut monena kesänä.

Tämän vuoden näyttelyn nimi on Maailma on toinen, näyttelyn teemana on muutos. Muutosta katsotaan ihmisen, rakennetun, luonnon, maiseman, toisten todellisuuksien ja viestinnän näkökulmasta. Joskus muutos tapahtuu huomaamatta, joskus se pelottaa, joskus tuo mukanaan uuden muodon, joskus se on pakko aloittaa itse, joskus muutos on vyöryvä, eikä sitä voi väistää.

Rakastan tutkimuksia, tutkimista ja tutkivaa työtapaa kaikessa. Alakerrassa esimerkkinä tästä Peppi Reenkolan Superme, jossa taiteilija on laittanut itsensä likoon tutkiakseen voisiko hän tietyin toistuvin harjoittein luoda itsestään superihmisen, ihanneihmisen, joka on kykenevä kaikkeen. Laita ihmeessä kuulokkeet korvillesi ja anna taiteilijan kertoa prosessistaan. Teos on kokonaisuus, joka koostuu mm. jumppavideosta ja testituloksista.
Alakerrassa valtoimenaan ovat Jouko Korkeasaaren ämpäripäiset ihmishahmot. Installaatio on kuin pysäytyskuva, joka odottaa, että joku painaa play-nappulaa ja kaikki herää eloon. Ämpäri on kuin vertauskuva niille kaikille kuplille, joissa elämme sammuttamalla kuplan ulkopuolisen pois.

Toiseen kerrokseen saavuttaessa on vastassa karvainen halaus, jossa kaksi hahmoa ovat kietoutuneita toisiinsa, tiiviisti, kuin olisivat kasvaneet karvoistaan yhteen, kyseessä on Heli Ryhäsen Kotiloituminen. Takaseinällä näkyy mielenkiintoinen mustin terälehdin tehty kartta, se on Hanna Oinosen käsialaa, kuten ovat myös jacquard-kudotut valokuvantarkat lumikuvat vastakkaisella seinällä pienien ristipistojen rinnalla. Tekstiilitaide on aina kulkenut vahvasti Villa Roosan matkassa.

Santeri Tuorin kerrokselliset taivaat, Henna Julan mystiset maalaukset ja Eeva Peuran maalatut kohtaukset levittäytyvät toiseen kerrokseen, tuntuu taas siltä, että tässä on rakentumassa tarinoita teosten välille. Seuraamalla karttaa pääsee outoihin taloihin, joissa meneillään on naamiaiset, katsomalla taivaalle pilvet muodostavat viestejä ajasta ja nojaamalla taaksepäin uppoaakin merellisiin syvyyksiin, joissa suurennetut hyönteiset sukeltavat kukkien kanssa. Kenties vierashuoneen piirrosanimaation tehtävänä on nostaa syvyyksistä ja muistuttaa siitä mitä tarkoittaa, kun muutos on pakotettu. Hanneriina Moisseisen Syntymäpäivä kertoo tarinan Karjalasta ja se perustuu ikkunan äärellä olevaan Kannas-nimiseen sarjakuvateokseen, jota kannattaa selailla kiireettä.

Villa Roosa osaa yllättää ja portaikossa törmääkin postikorttinovelliin, jonka on tehnyt kirjailija Olli Jalonen. Siinä kuvataan kahden ihmisen kohtaamista ja sen aikaan saamia mielenkiintoisia käänteitä. Jalosen kanssa portaikon jakaa Paula Ollikainen maalauksillaan, joiden huikeat värit saavat kulkijan varmasti pysähtymään.




































Vintin on vallannut Salla Vapaavuoren tilateos 80 vuoden koulumatka, joka on kuin muistonsiirtopalvelu, jossa kokija voi istua eri vuosikymmenien pulpetteihin ja sukeltaa ruutuvihkojen koulutarinoihin, yhden pulpetin ääressä voi itsekin tarttua kynään ja kertoa oman koulumuistonsa. Lopulta vihkoissa on vain kaksi tarinaa, joko koulussa oli kivaa tai sitten ei ollut, lapsuuden mustavalkoisuus määrittää muistoja vielä aikuisenakin. Vintin toisen puolen on vallannut Jukka Silokunnas kolmella stop motion-animaatiollaan, joissa muutosta on nopeutettu ja sille mikä yleensä tapahtuu hiljalleen ja yksin on annettu kuin jotakin eloon herättävää voimaa ja hajoava asuntovaunu onkin jokin elollinen olio, joka katoaa maan uumeeniin ja syntyy taas kokonaisena valmiina hajoamaan. Lumoavaa, häkellyttävää ja suurenmoista! Näiden videoteosten äärellä on tosin sellainen vaara, että ne haluaa katsoa sata kertaa uudelleen, kun ei ensimmäisellä kerralla vielä usko näkemäänsä.

Kino Käkelässä ei tänä vuonna pyörikään videoteos, vaan siellä on Metaria-ryhmän jännittävä tilateos Wunderkammer, joka hyödyntää lisättyä todellisuutta. Ladattuasi ilmaisen sovelluksen, pääset ihan toisiin maailmoihin, vaikket lataisikaan sovellusta on koko tila hämmästyttävä taideteos sinällään.  Suosittelen viettämään pitkän tovin Kino Käkelän ihanassa hämärässä tutkiskellen nurkkia, pienen pientä väkeä on yllättävissä paikoissa.

Vaikka kesänäyttelyitä ei Villa Roosassa enää nähdä on näyttelyn hengillä Eerikalla ja Jarilla hyviä uutisia, sillä he siirtyvät Orivedelle Taidekeskus Purnuun. Luulen, että meidän lisäksemme heitä seuraa joukko uskollisia kävijöitä, jotka ovat koukussa tähän tapaan koostaa nykytaidetta saman katon alle, törmäyttää yllättävästi ja luoda näkymiä huomioiden tila ja sen mahdollisuudet. Nämä kesämuistot jäävät meihin pysyvästi, näkemiin Villa Roosa.


-Tuija-

































Kuvissa näkyvien teosten taiteilijat:
Paula Ollikainen
Hanneriina Moisseinen
Eeva Peura
Ville Räty
Salla Vapaavuori
Henna Jula
Hanna Oinonen
Metaria-ryhmä

Maailma on toinen 17.6.-13.8.2017 ti-su 11-17 (juhannuksena suljettu)
Lisätietoja villaroosa.fi

Vanhoihin Villa Roosa juttuihin pääset tästä  2014, 2015, 2016.

16.6.2017

Kesä tuulee nilkkoihin









































Kesäkuuta hönkivä Helsinki odotti meitä ja kuin ilahtuneena jälleennäkemisestä tarjoili se meille parastaan. Päätettiin vinguttaa museokorttiin vähän kulumisen jälkiä, kun ensimmäinen museokorttivuosi lähenee loppuaan. Enää 19 päivää jäljellä. Ateneumissa oli Alvar Aalto, mutta silti uusi kokoelmanäyttely Suomen taiteen tarina vaikutti enemmän, pidin kovasti näyttelysuunnittelusta ja seinien värien tuomasta tunnelman vaihtelusta ja etenkin runsaasta ripustuksesta.

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa kukkivat kuusamat ja alppiruusut, kasvihuoneissa kummajaiskasvit. En vieläkään oikein ymmärrä sitä, että joku saa asua talossa puutarhan laidalla ja joka aamu katsoa puutarhamaiseman muutoksia. Huomenna lauantaina 17.6. mikäli olet Helsingissä vie itsesi uusitun ulkopuutarhan avajaisiin, silloin pääsee myös ilmaiseksi kasvihuoneisiin.


Iltapäivällä veimme itsemme tervehtimään Pientä Haltijakauppaa ja sen Haltijaemoa. Tuija on ollut elämässämme pitkään ja on aina jännittävää sukeltaa siihen maailmaan, jota Tuija kantaa mukanaan, minne ikinä meneekään ja ihastella tyyppejä, joita Tuijan käsistä on syntynyt.  Jos kaipaat jotain erilaista tai haluaisit vaikkapa viedä jonkun pienen ystävän vaikuttumaan pienestä kaupasta, jossa on mainio henki, suuntaa Mariankadulle numeroon 15.

-Tuija-

11.5.2017

Torstai







Meillä anopinkielet kasvavat vaakasuuntaisesti kevään kolkuttaessa ikkunan ulkopuolella, mikä sopii meille vallan mainiosti, mutta silti näky huvittaa minua aamuisin verhoja avatessa. 
Pelargonipistokkaat ovat juurtuneet ja ovat nyt jo mullassa. Toivotaan kauniin vaaleanpunakukkaisen pelargonisuvun jatkuvan uusissa ruukuissa. 
En ole viherpeukalona itselleni ankaraa tyyppiä. Jos joku kasvi kuolee tai kylvö/istutus ei onnistu, niin maailmani ei siihen kaadu. Aina se kuitenkin piristää ja hymy nousee suupieliin, kun joku kuolleen näköinen alesta ostettu raakkukasvi nostaakin talven jälkeen versonsa pihamaalla. Kokee saaneensa todellakin rahalle vastinetta. Ainakin viime syksynä istutetusta humalanjuurakosta nousee tuoreita piiskoja köynnöstukea vasten. (kirjoitettu hymyillen)

Vaatehuoneen cd-levyt ovat valikoima automusiikkia. Lajitteluperusteena on hyvä fiilis ja helposti napattava pino matkoja varten. Muutama nosto tuosta kasasta: Mikki Kauste (Lintumies), Aino Venna (Marlene), Samae Koskinen (Kuuluko, kuuntelen?), Honey B & T-Bones (Time Was), Verneri Pohjola (Aurora). 

Kissoille kuuluu hyvää. Taas huomaan, että kaikki kuvat Taiska iskelmäkissasta ovat huonoja. Hän on se lymyilevä sielu, joka keikistelee kyllä livenä, mutta kun kamera otetaan esille hänestä näkyy hännän pää tai kuva muuten on epätarkka. Täytyy hankkia ehkä riistakamera. 



- Nestori - 




1.5.2017

Koti toisen silmin
































Neiti turkoosin kanssa juttelimme siitä, että on mielenkiintoista nähdä oma koti jonkun toisen silmin ja siitä tuli mieleeni eräs helmikuinen päivä, kun haimme ystävämme Anniinan Hyvinkäältä ja suuntasimme museokortit kourassa Riihimäen taidemuseoon katsomaan Inari Krohnin näyttelyä. Olimme näyttelyn jälkeen inspiraatioryöpyn vallassa ja heti seuraavana aamuna oli kaivettava vesivärit ja maalattava Inari Krohnin inspiroimat ajatukset paperille. Anniina maalasi meille tämmöisen näkymän ja hyvä, että niin teki, sillä huonekalut eivät enää ole noilla paikoillaan, mutta on kuitenkin yhdenlainen muisto tästä näkymästä.

Inari Krohnin töihin kannattaa ehdottomasti tutustua, vaikkapa tuolla näyttelyssä, sillä vaikka hän onkin tunnettu taidegraafikkona oli näyttelyssä myös muiden tekniikoiden töitä, kuten häkellyttävän hienoja taiteilijakirjoja ja uskomaton piirretty kasvio. Näyttely päättyy 21.5.2017. Eikä Riihimäen taidemuseota kannata senkään jälkeen unohtaa, sillä seuraavana näyttelynä näyttäisi olevan Tuija Lampisen maalauksia.

-Tuija-

30.4.2017

Bagelvappu


















































Eilen vietimme jo vappua, kun Nestori piti paakelipaarin ystäville. Itse tehdyistä bageleista eli ihan kotoisasti vesirinkeleistä tuli niin hyviä, että voisin syödä niitä joka päivä ihan pelkästään ilman täytteitäkin. Aamupalallekin onneksi jäi. Joimme vain kaupan simoja (ei siis Simo-nimisiä henkilöitä vaan sima-nimisiä juomia), kun oma sima ei suostunut onnistumaan. Kuvissa näkyy myös vaatimattoman näköisiä sitruunakeksejä ja ihania marenkikeksejä, joita en suositellut kellekään syötäväksi, että minulle jäisi enemmän (niiden ohjeen löytää Baking Instinct-kirjasta). Churrot pakenivat lautaselta vauhdikkaasti, eikä niistä ehditty ottaa kuvia.

Pelasimme lautapelejä ja söimme söimme ja söimme. Tänään tiskien ja aamupalan jälkeen taloon julistettiin luku -ja kirjoitusrauha. Kaikenlaisten hälinäpäivien jälkeen on tarpeellista saada rauhassa tehdä helppoja sudokuja ja olla hiljaa. Meillä tuo keittiön lattia on keittiön valmistumisesta lähtien ollut ihan lempparipaikka, mihin sitä ihminen sohvaa tarvitsisikaan (eivät muuten tienneet nuo pojat, että otin niistä kuvan).

Ainiin hei, jos tykkäät lautapeleistä ja kaipaat jotakin vinkkejä niihin, olemme perustaneet lautapeliryhmän, jolla on oma instagram-tili Petkuttajat. Siellä jaamme lautapelihetkiä. Meitä on kuusi tosi erilaista pelaajaa, jotkut vähän enemmän lautapelinörttejä ja jotkut vähemmän, kukaan meistä ei kuitenkaan kulje hupullisissa kaavuissa tai laminoi sääntökirjoja. Tärkeintä on kokoontuminen yhteen ja mukaansatempaava peli sekä vaihtuvat voittajat.

Toinenkin instagram-vinkki, kuvissa näkyvien postikorttien taiteilija Aura Kajas, niin hienoa keraamikkaa ja piirroksia, käy kurkkaamassa myös kotisivut.

Löytämön väki toivottaa hyvää vappua, lumella tai lumetta!

-Tuija-

29.4.2017

Parmesaanista, speltistä ja juuresta



































Meillä leivotaan joka viikko leipää. Suosin tällä hetkellä raskileipäohjeita, joissa illalla taikinan ainekset sekoitetaan keskenään. Taikina jätetään yön yli lepäämään huoneen lämpöön ja seuraavana päivänä leipä leivotaan joko semmoisenaan tai jatketaan alkutaikinaa kasvattamalla.

Täällä tehdään leipää padalla, leipävuoalla tai ihan käsipelillä sen muotoiseksi millaiseksi taikina itse itsensä muovaa. Kuvissa näkyy Teemun ja Markuksen leipäkirjasta parmesaani-pippurileipä ja sitten juhlavuoden Suomi 100 hengessä leivotut karjalanpiirakat. Piirakoihin tein edellisenä iltana jo puuron valmiiksi muiden ilta-askareiden rinnalla ja seuraavana päivänä vasta rypyteltiin. Näin leivonta ei vie koko päivää ja pyörät pyörivät keittiössä eteenpäin. Leipäsatsista puolet laitetaan aina pakastimeen, varautuen niihin kiireisiin työpäiviin, kun ei vain jaksa tai ehdi tehdä mitään. Meillä leivät eivät kyllä säästy pakkasessa pitkään, sen verran hyvin ennakointi ja kulutus kohtaavat. Raskileipien onni on myös se, että resepteihin tulee kuivahiivaa. Tällöin ei tule pelkoa, että onkohan tuore hiiva vielä kunnossa.

Ensimmäisen kerran kun tein parmesaanileipää, leipä jäi keskeltä raa'aksi. Asiaa tutkineena, reseptiin oli tullut painovaiheessa virheitä, joten ei ihme ettei onnistunut. Niin paistoaika, kuin nestemäärä olivat väärin. No tekevälle sattuu.

Vaikka uunissamme on kiertoilma, en suosi sitä, kuin sulattaessa tuotteita. Mielestäni kiertoilmalla leivän alapinnat eivät tule tarpeeksi paistuneiksi. Varsinkin, jos leipää tekee vuoalla tai padalla pitää muistaa käyttää ala- ja ylävastuksia, jotta saa hyvän paistopinnan ja rapean kuoren. Meidän uunilla myös paistoaika on melkein poikkeuksetta 5 minuuttia pidempi, kuin reseptissä kerrottu aika.

Korvaan jauhoista aina osan spelttijauhoilla. Itse olen tottunut jo viljaisampaan makuun. Kyläilevät ystävämme sanovat tuotoksiani, jotenkin maukkaammiksi, kuin omansa. Sanon salaisuudekseni aina speltin. Spelttijauhoja tulee meillä niin suolaisiin, kuin makeisiinkin leivonnaisiin juuri maun vuoksi.

Vaikka olenkin jauhopeukalo, toisten tekemä leipä maistuu aina toisenlaiselle, kuin oma (paremmalle). Väittäisin jopa, että makuun vaikuttaa se, että se ei ole itse tehtyä, vaan joku toinen on antanut aikansa taikinalle. Ehkä kesällä laitetaan taikinajuuri tulemaan, ellei jostain putkahda nokan alle valmista juurta, niinkuin huutokauppakeisarilla oli myynnissä 1800-luvulta peräisin ollutta juurta ja taikinatiinu. Oli kuulemma Kokki Kolmosen käyttämää samainen juuri, siinä on jo juurella legendaa seassa. Itse tyydyn kyllä vähäisemmän historian juureen, mikäli jo valmista juurta olisi luvassa. Täytyisi laajentaa tuo leipominen pikkuhiljaa ruisleivän puolelle. Toisaalta, jos juuren tekisi alusta asti itse, voisi sanoa reseptiä salaiseksi, mikäli lopputulos olisi hyvä.

Mitä kokemuksia leivän leipomisesta juureen sinulla on?


-Nestori-




28.4.2017

Kylässä: vihreässä huvilassa








































Tässä talossa asuu esteetikko, jonka yläkerran kammarissa talvehtivat pelargoniat ja hortensia ja jonka vessan seinille kesä on jättänyt lukuisat hattunsa. Talvella ulko-ovessa roikkuvat maalatut luistimet, syksyllä surullinen saapas ja kesällä mitkäpä muut, kuin asukkaan lempijalkineet varvastossut.

Minusta huvilan ihastuttavimpia kohtia ovat lasikuisti sekä avara eteishalli, enkä voi olla hypistelemättä ihanaa korviskokoelmaa. Ensimmäiset auringonsäteet paistavat aamukahviin keittiössä, iltaisin sama valo loistaa parilasiovien läpi paahtamaan olohuoneessa valtavan kahvipensaan kylkeä. Olohuoneessa on myös kiiltäväpintainen musta pönttöuuni, joka palkitsee lämmöllään, sekä talon, että asukkaan. Tässä vihreässä huvilassa on ilo kyläillä ja ihan vähän kadehtia asukkaan uskomatonta kirpputorisilmää ja taitoa asettaa asiat oikein. Täällä asetelmat eivät ole ollenkaan väkinäisiä ja instagram-kuvia varten tehtyjä, vaan silmää ilahduttavia kohtia siellä täällä. Tunnelma talossa on kiireetön ja kesäinen, vaikka olisi talvi.

Neiti turkoosin huvilan visuaalinen maailma on täysin omaa luokkaansa, se ei matki, eikä ole epävarmaa piiperrystä, vaan pystypäisesti uljas persoonallinen kokonaisuus. Täällä ei ole kyse sisustamisesta, vaan aidosta elämästä, joka näyttää tältä. Kaikki tämä kumpuaa kaikkialla pulppuilevasta inspiraatiosta ja kiinnostuksesta omaan ympäristöön, sekä halusta tehdä jokapäiväisestä itselle kaunista.

Uimista turkoosissa vedessä, pyöräilyä ja nopeiden autojen elokuvia rakastava huvilanomistaja tekee ja osaa monenlaista kauniista kirjaimista betonisuklaaseen. Keväisin lähettelemme toisillemme puutarhavideoita kevään etenemisestä, jokainen puhjennut nuppu on suuri ilonaihe.
Parasta on, ettei tämä koti pysähdy vaan jatkaa muuntumistaan ja elää.
Tätä vanhaa taloa todella rakastetaan.

Kysellessämme mikä Neiti turkoosia juuri nyt kiinnostaa saimme seuraavanlaisen listan: Marokko, sen ruoka ja värimaailma, karkit ja suklaa, pakkaussuunnittelu, värit ja värikkyys, kesä ja mekot, fikus, kahvipensas, vuoripalmu, vanhat viherkasvit, tulppaanit, puutarhan monimuotoisuus, vihreät ja talven kasvit, tapetit ja itse päätetyt seinämateriaalit, näkyvillä olevan tavaran karsiminen.

Villieläimistä lemmikikseen hän ottaisi kirahvin ja usein on tullut ilmi, että toiveena olisi, että hänen tuhkansa siroteltaisiin sinne jo mainittuun turkoosiin veteen.






-Tuija-

27.4.2017

Kirjahyllystä: Puutarhan aika


































Seuraa lukuvinkki keväänrakastajalle ja malttamattomalle kukkainodottajalle. Sopii myös pelkkään kuvien ääressä huokailuun. Tuulia Ahon kirjoittama ja Minna Kurjenluoman kuvaama Puutarhan aika vuodelta 2012. Kirjan lähestymistapa ulkotilaan on sopivan filosofinen, ei yhtään hyökkäävän neuvova tai kaikkitietävä. Itse toivoisin tämän suuntaisia puutarhakirjoja enemmänkin, tarina ja todellisuus edellä kirjoitettuja teoksia, joissa puutarha on hyvä osa elämää, eikä mikään suoritus. Luonnon suomille olosuhteille, puutarhan sijainnille tai koolle, kun ei useinkaan voi mitään, mutta niiden kanssa voi oppia tulemaan toimeen. Puutarha on palkitseva kärsivällisyysharjoitus.

Kirja toimii myös hyvänä inspiraationa puutarhan valokuvaamisen suhteen. Rakastan osittaisia sumentumia kuva-alassa (omissa kuvissani niitä on maneeriksi asti), kun puun kukat ovat tulleet linssin eteen ja kesäyön kuvia, joissa pitkän valotusajan aikana ehtii tapahtua monenlaista.  Olen suunnitellut tänä kesänä nauttivani pihasta silloin, kun muu ympäristö ja ympäristön ihmiset nukkuvat. Ei mikään helppo homma unikeolle, mutta lupaan raportoida mikäli näen kesäisen aamuyön takin liepeet.

Tähän merkintään lisäsin myös kuvia omasta pihasta ja kukkaretkiltämme. Ajattelen, että Löytämössä on myös enemmän tilaa pihajutuille ja loputtoman pitkille kukkakuvavirroille, kuin mitä vanhassa blogissa oli.
Nostelen silloin tällöin esiin kirjoja, joista pidän/pidämme, suurin osa ei tosin löydy kirjakaupan uutuushyllystä, mutta ajattelen, että Löytämön lukijakunta kyllä osaa hyödyntää kirjastoa ja antikvariaatteja.


-Tuija-