28.11.2017

Marraskuussa



































Ripusteltiin talvivaloja, ne saavat palaa melkein koko päivän silloin, kun ollaan kotona. Viherkasvit puskevat kilpaa uusia versoja, yritin sanoa niille, että hei nyt on talvi, mutta ilmeisesti  en voi ymmärtää, kun en ole kasvi.

Iltaisin Muumilaaksossa on marraskuu ja Vilijonkka siivoaa. Seuraavana päivänä huomamme tekevämme samaa. Salongin vitriinissä majailee kaksi meduusaa, Niiskuneidin salainen akvaarioharrastus. Pöydällä persimonit haaveilevat mokkapaloista. Ne eivät tiedä vielä, että joku laittaa niiden oranssit olemukset pian hilloksi kattilassa.

Kaksi vaaleanpunaiseksi luvattua ritarinkukkaa pitävät meille nuppuista seuraa, kun vihdoin on koittanut lempikirjan selailusesonki. Jos ei sinulla vielä ole omaa Armas aika-kirjaa, anna sille mahdollisuus. Se on tehnyt jo vuodesta 2015 uutteraa työtään käännyttämällä meitä vähän enemmän marrasihmisiksi ja vähän vähemmän jouluallergisiksi. Eikä kirja ole tippaakaan vanhentunut parissa vuodessa, vaikka ruokabuumit tulevat ja menevät.


 -Tuija-

Lokakuussa





































Lokakuussa meillä oli vahva aikomus kirjoitella syksyisiä muistiinpanoja tänne Löytämöön ja kertoa kuvissa näkyvästä keittokirjastosta, joka salongissa nököttää. Tämä hökötys on tehty yhdistämällä pari vanerinpätkää ja roskalavalta löydetty vaateteollisuudessa palvelu-uransa tehnyt metallihäkkyrä.  Tämä kirjasto on käynyt liian pieneksi sekä päällä olevalle viherosastolle, että koko ajan lisääntyville keittokirjakasoille. Meillä tuntuu käyvän niin kaikille kirjojen olinpaikoille. Nestori istuu usein lukemassa lukuisia kirjojaan tuon ikkunan äärellä lattialla vähintään kolme kirjaa auki. Oikeaa kirjahyllyä suunnitellaan salongin yhteen nurkkaan. Tällä hetkellä kesäiset kirjat siirretään hetkeksi syrjään talvimakujen tieltä.

Kirjaostoksilla kirjojen pääkäyttäjä on hyvin tarkka, reseptiikan pitää olla sopivan yllätyksellistä, liian samanlaisia kirjoja näyttää tulevan jatkuvasti. Kuvien pitää olla tunnelmallisia, kuten koko kirjankin. Joskus odotellaan alelaarin reunamilla, milloin joku tietty kirja tulee keltaisen tai punaisen hintalapun kanssa sinne, joskus on saatava joku kirja ihan painotuoreena. Itse selailen mielelläni, tykkään niistä kirjoista, joissa on reseptin mukana joku tarina, mutta keittiössä lähinnä tyhjennän astianpesukonetta ja istun lattialla lämmittelemässä kamiinan ääressä.

-Tuija-

9.10.2017

Tuubit auki





























































































Löytämöläiset täällä taas. Ensi-ilta ja toinenkin on saatu pois jaloista ja tekemättömien tehtävien listakin on lähes viskattu menemään. Aivokapasiteetista vapautuu taas yksi luukku Löytämölle.

Viikonloppuna järjestettiin Taidemaalariliiton Suomen juhlavuotta juhlistava Tuubit auki-tapahtuma, jonka vuoksi päädyimme Lahden kenties kauneimman talon ovelle ja siitä sisään. Talo on vanha keltainen koulu, joka seisoo yksin pienen mäen päällä aivan jäähallin kupeessa. Talon sisältä löytyy taiteilijoiden työhuoneita ja yläkerrassa asutaan. On hyvä, että vanhasta talosta pidetään huolta ja sen sisällä on elämää, toivottavasti näin on myös jatkossa.

Lauantaina työhuoneissaan uteliaita vastaanottivat Marja-Liisa Jokitalo ja Miss Kompro. Jälkimmäisen työhuoneessa meillä vierähti pitkä hetki, kun päädyimme maalaamaan reittimuotokuvaa ja puhumaan taiteesta, tekemisestä, legoista ja tulevasta Yhteisiä hetkiä-näyttelystä.

20.10.2017 Lahden taidemuseossa avautuva näyttely kiinnostaa jo nyt kovasti, sen taiteilijat ovat Marja-Liisa Jokitalo, Susanna Judin, Miss Kompro, Aaro Matinlauri, Anna Rikkinen, Anne Roininen, Antti Salokannel, Anna Turunen, Johannes Wilenius ja Ostoskatu 1:n asukkaat.




-Tuija-




8.9.2017

Vaappuen
































Olemme taistelutoverini kanssa menossa kohti ensi-iltaa, vaappuvin pienin askelin, vaikka joku meitä strutsimpi tyyppi varmasti jo juoksisi kaakattaen. Itsekin tekisi mieli juosta, karkuun. Meidän laserpyssyihimme on ladattu luovuutta ja mielikuvitusta keksiä kaikki puuttuva siitä mitä on jo valmiina, nyt ei ole enää aikaa etsiä materiaalia. Tyhjästä ei tarvitse keksiä, täytyy vain osata kaivautua työhuoneen kaaoksessa oikeaan kohtaan, kuin tikka puunrunkoon. Joskus tuntuu kyllä, että se luovuuslaser on pahanlaatuisen ummetuksen vallassa, kun idealleen ei löydä materiaalia. Ja aina viettää mielensä sisällä pienet hautajaiset, kun joku idea on pakko kuopata, kun se on liian vaikea tai suureellinen.

Siihen kammottavaan on tarkalleen ottaen 21 yötä. Tuntemus vaihtelee neutraalista hyvän kautta kauhuvapinaan. Tietenkin haluaa tehdä hyvän, mutta jos siitä tuleekin vain pelkkä pannukakku, sellaista sitä miettii. Juhlallinen tunne pyyhkäisi ylitsemme, kun saimme tällä viikolla julisteen. Se on niin hieno. Katso vaikka.

Uusi projekti on jo mielessä, siihen rahoitusta on haettava tämän kauheimman vaiheen keskellä. Sellainen tuntuu vähän epäreilulta, mutta itse on ensi-iltansa laittanut syksyyn. Ai mistä ensi-illasta se nyt puhuu, no vaikka täältä lisätietoa. Mikäli sattuisitte hassuttelemaan niin kovin, että tulisitte Lahteen saakka meidän esitystä katsomaan, niin tulkaa toki ja tulkaa myös juttelemaan, sieltä meidät ihan varmasti löytää.

Kaikkien muiden ajatusten lisäksi päivittäin ajattelen tätä blogia, tänne on ensi-illan jälkeen varmasti luvassa jännempää sisältöä. Ainakin hirveän paljon on kesän aikana löytynyt Kissanmutkan kirjahyllyyn uusia ystäviä, joista on kerrottava lisää.

-Tuija-


23.8.2017

Taikina auttaa


































Se mittaa suureen metalliseen kulhoon ainekset, laittaa kannen päälle ja menee nukkumaan. Astiassa herää yön aikana elämä. Huomenna on tilattu aika terapiaan. Onneksi ajanvaraus tehtiin ajoissa, sillä muuten tämmöiseen ei olisi ollut viikon vieterinvenytyksessä tilaa.

Aamulla se jatkaa kulhon parissa, paisuttaa jauhoin ja laittaa toivomuksesta rusinoitakin. Vaihtaa kannen kenties leivinliinaksi, en tiedä varmasti, koska annan sen toimia häiriöttä. Tälle on varattu aikaa koko päivä, on tärkeän henkilön seitsemäskymmenes syntymäpäivä ja illalla on toimitettava korillinen pullaa.

Kysyn keittiössä siltä onko kivaa, sillä sen ilme naamalla on keskittynyt ja tyytyväinen. On, taikina on parasta terapiaa, sanoo se. Ovat olleet selvästi liian kauan erossa toisistaan nuo kaksi, jauhot ja jauhonpöllyttäjä. Tuoksu valtaa portaikon ja luikertaa täyttämään kaikki huoneet, se on lämpimän uunin tuoksu.
Saan maistiaisia suoraan naaman eteen, tiedän, että tässä se harvoin epäonnistuu, tämä maku on sen oma juttu. Se tekee karjalanpiirakoitakin, kun sitä huvitti. En raaskisi syödä, kun niitä on niin vähän ja sitten on taas vähemmän. Uskallan kuitenkin, yhdellä kertaa menee ainakin kolme. Illalla toimitamme juhlaa varten korin täydeltä pullaa ja mummolle maistiaisen.

Tällä jaksaa taas. Jonkun sisäinen rauha voi olla taikinassa.

-Tuija-

21.8.2017

Tutkimusmatkailijat


































Viime viikolla vierailimme Turussa, tietämättä mitään siitä mitä tulee tapahtumaan muutaman päivän päästä. Turku oli hyvä, lähestyttävä ja vähemmän salaperäinen, kuin aiemmin, johtui kai kesästä. Kyseinen kaupunki ei kuitenkaan piirry vielä karttana päähäni, niin tuttu se ei vielä ole. Silti Löytämöläiseen tapaan piirsimme uusia reittejä aivojen karttakirjaan, kun ihailimme Samppalinnan maauimalaa ja sieltä tulleita märkähiuksisia ihmisiä, kattoja ja väkisin yhteensovitettuja vanhoja ja uusia taloja. Pääkohteenamme oli tietenkin Wäinö Aaltosen museo, jossa oli Jacob Hashimoton näyttely Giants and uncertain atmospheres. Yltäkylläinen ennakkoon nautittu kuvaähky ei vienyt näyttelyltä hohtoa, vaan näyttely oli monta kertaa hienompi, kuin yksikään sieltä otettu kuva. Onneksi näyttely on auki vielä 24.9.2017 asti, joten ehdit hyvin. Museolla on myös WAMblog, joka kannattaa kurkata, jos mietityttää esimerkiksi millaisissa paketeissa kuljetetaan tämmöisiä teoksia.

Mukanamme matkannut innostuja luki meille takapenkiltä Vilpitön mieli-kirjaa ja oli muutoinkin varsin kelvollinen matkakumppani. Löysimme tiemme uskomattomaan biologiseen museoon, joka piileskelee varsin onnistuneesti puiden katveessa. Jo pelkän hienon rakennuksen takia kannattaa etsiä reitti museoon. Hyönteiskammoiselle sopivassa määrin kauhun hetkiä ja suuri oivallus siitä, että eihän meillä täällä mitään, entäs Afrikan ötököiden kokoluokka. Taidemuseon skippasimme tällä kertaa kokonaan, sillä yksi päivä ei riitä kaikkeen. Söimme kauppahallissa ja haimme iltapalaa kotiin leipomo Grynistä, jota ihailemme väsymättä instagramin kautta. Se croissantti, se croissantti, et tiedä ennen kuin maistat.

Liian kaukana olet Turku, saisit siirtyä lähemmäs.


































-Tuija-

30.7.2017

Kylässä taiteen luona


































Joskus joku juttu vaan kolahtaa, se tuntuu ja ajatteluttaa. Kuin kävelisi samaan tahtiin ja katsoisi samaan suuntaan. Kuin joku hetkellisesti kuitenkin ymmärtäisi sen kuka olet ja sanoisi "hei on ihan okei keräillä posliinieläimiä". Padasjoella sijaitseva Ars Auttoinen on vanha koulu, Teemu Salosen ja Komugi Andon koti. Eikä mikä tahansa koti, vaan täällä kotiaan pitävät myös muotoilu ja taide ja pihalla voi törmätä kanaan, sisällä kookospähkinään. 6.8.2017 asti voit viedä itsesi Paluu Pinnalle kesänäyttelyyn, johon on tuotu esiin sekä taiteellinen prosessi, että valmiita töitä. Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on auki torstaista sunnuntaihin. Talo on täynnä hetkiä, joista on vain pakko ottaa kuva, matkamuistoksi, jotta muistaisi nähneensä.

Pahvilaatikoista ja erinäisistä materiaaleista on koottu yhteen tilaan tulevien teosten linjasto, joka on pysäytetty nähtäväksi, taidetta liukuhihnalta, ei, vaan ikäänkuin kirjasto, josta voi valita seuraavan projektinsa. Tulevien teosten mahdolliset materiaalitkin ovat hyllyssä ja kun tarkemmin katsoo, ne muodostavatkin asetelmia. Pystyn kuvittelemaan tämän kirjaston toimivuuden ja näen kuinka hyllyssä olevat materiaalit vaihtuvat ja muuntuvat toisiksi. Viereisessä huoneessa tuoksuu kuivattu niitty, teoksessa Koiruni on ainakin eurooppalainen, sen on määrä kehittyä ja kasvaa kesän ajan. Tällä hetkellä siinä on kaksi koiraa telttapalatsissaan ja taustalla hiippailee kettu.































































Yläkerrassa tervehtii koivun oksalla istuva papukaija Papuli, sinistä hämärää valaisevat merikasveilta näyttävät valaisimet. Pyörimme itsemme häkellyksiin ihanan sokkeloisessa yläkerrassa, jossa kulman takana on aina uusi huone, jossa on uuden värinen vanha patteri. Yhtäkkiä olemme työpöydän kohdalla, joka on täynnä aarteistoa, on työvälineitä, materiaalia ja luonnoksia, näyttää siltä, kuin taiteilija olisi juuri noussut tuolistaan. Vastakkaisella puolella palmu kasvaa lampunjalasta ja vanha ämpäri on täynnä kukkia. Valkoinen kissa katselee liian pientä kylpyammetta ja riikinkukko on jättänyt sulkiaan sinne tänne.



































































Kellarikerroksessa on yllätys, Coconut cafen lisäksi alakerrassa on suuri valkoinen entinen jumppasali, jonka ovat vallanneet erilaiset valaisimet. Kahvilan puolelta tilaan kantautuu hyvä musiikki ja näyttelyvieraiden puhe kahvikupin ääreltä. Torstaina puolilta päivin ei paikka ole todellakaan hiljainen, vaan piha on täynnä autoja ja kävijöitä riittää, vieraskirja täyttyy nimistä. Tällaisessa paikassa siitä todella ilahtuu, että ihmiset poikkeavat taiteen luona kesäretkillään ja päätyvät rupattelemaan taiteilijoiden kanssa.

Tapasimme Komugin ennen joulua Ornamon myyjäisissä ja kävi ilmi, että Komugi on jo pitkään lukenut blogiamme, mikä on meistä sangen hassua, että tätä lukee joku muukin kuin äiti. Ihastelimme  jo silloin Komugin tekemiä koralleja. Komugi kutsui meidät tänä kesänä Ars Auttoisiin ja hyvä, että kutsui, sillä tällä inspiraation määrällä taas jaksaa pitkään. Ja pääsipä kookosmies Nestori maistamaan tuoretta kookosta, eikä se kookosvesi tällaisen yleisesti kookoksen kaukaa kiertävänkään mielestä ollut ollenkaan hassumpaa.

Jos innostuit, sinä ennakkoluuloton utelias, näyttely on vielä hetken olemassa tai jos et ehdi nyt laita paikan nimi muistiin ensi kesää varten.

-Tuija-































































Ars Auttoinen,
Paluu pinnalle 24.6.-6.8.2017,
to-su 11-16,
Keinuhongantie 17, 17610 Auttoinen.


22.7.2017

Julisteita Lahdessa









































Lahden taidemuseolla on pitkä historia julistetaiteen esittelyssä. Joka kolmas vuosi järjestettävä kansainvälinen julistetriennale on museossa esillä nyt ja onneksi vielä 24.9.2017 asti. Sunnuntaisin on tarjolla yleisöopastuksia, niiden ajankohdat kannattaa tarkastaa taidemuseon sivuilta.

Kävimme näyttelyssä jo kaksi kertaa, mutta saattaa olla, että kolmaskin kerta tarvitaan. Julisteet ovat esillä kilpailusarjoittain ja ripustus on onnistunut, vaikka julisteiden kunto on osittain vaihteleva ja pistää silmään. Julistetaide on sopivan lähestyttävää kesäsisältöä museoon, mutta ajattelematta et museosta poistu, sillä etenkin ympäristösarjan julisteet ovat pysäyttäviä.

Taidemuseon inspiraatio -ja ajatusryöpyn jälkeen on hyvä käydä viilentämässä aivoja jäätelöllä, tien toiselle puolelle on nimittäin avattu Bus gelato, josta saa esimerkiksi donitsin, hattaran tai homejuuston makuista jäätelöä.

-kirjoitti: Tuija, kuvasi: Nestori-

Linnan yllätys
























Kesäretket ovat olleet nyt vähäisiä, mutta olihan sitä lähdettävä yksi syntymäpäiväsankaritar viemään yllätykseksi Hämeenlinnaan. Ajattelimme, että voihan sitä itse linnassakin käydä, kun edellisestä kerrasta oli aikaa. Päädyimme huikeaan näyttelyyn, se yllätti meidät täysin heti linnan sisäpihalla, johon oli pystytetty Tapani Kokon tilateos pakanakirkko, jossa tuntuu kuin olisi hieman vinksahtaneessa vekkulassa.

Pyhät & Pakanat- näyttelyssä keskiaika ja nykyaika on laitettu samaan tilaan, oikeastaan kyseessä ei ole törmäyttäminen, vaan rinnakkain asettelu ja jonkinlainen yhtenäinen lanka aikojen välissä. Puusta veistetään edelleen ja puiden sisällä on piilossa ties mitä maailmoja ja hahmoja, kuvanveistäjät kaivavat ne esiin. Näyttelyyn on koottu Mia Hamarin, Maija Helasvuon ja Tapani Kokon veistosten rinnalle keskiaikaisia puuveistoksia kirkkojen ja kansallismuseon kokoelmista. Välttämättä noin kirjoitettuna ajatus ei ehkä toimi, mutta toteutus on hieno. Yksi seurueestamme kulki oppaan antaman tabletin kanssa ja me muut haahuilimme välillä kurkkien, mitä tablettiopas sanoo.

Tapani Kokon veistokset olivat meille aiemmin tuttuja ja me Löytämöläiset olemme molemmat ihan faneja. Mia Hamari ja Maija Helasvuo olivat ennen näyttelyä tuntemattomia nimiä meille, mutta etenkin Hamarin työt saivat huokailemaan hämmästyksestä. Rujous, rumuus ja raakuus veistojäljessä ja siitä syntyvä vavisuttava kauneus yhdistää näyttelyn nykytaidetta. 2000-luvun taiteilijoiden töissä on kaikissa myös viittauksia menneeseen. Keskiaikaisissa veistoksissa taiteilijalla ei ole ollut samanlaista vapautta tehdä, kuin nykyään, värit, kasvojen piirteet ja koko asetelma on varmasti ollut hyvinkin ennalta määrättyä. Taito on aina kiinnostavaa ja se mitä teokset öisin puhuvat toisilleen, kun kukaan ei ole kuulemassa.

Näyttely toi esiin myös konservointia, kun osittain konservoitu Someron alttarikaappi oli tuotu näyttelyyn ja konservoinnista oli tehty video. Konservaattorin melko salamyhkäisen työn tuominen näkyville näyttelyyn oli mielenkiintoista, ei ehkä kaikkien mielestä, mutta tällaisten museonörttien mielestä oli. Myös 3D-mallinnus Pyhästä Yrjöstä ja lohikäärmeestä punoo aikoja yhteen.

Vie itsesi linnaan, se kannattaa, sillä hyvän näyttelyn jälkeen maailma ei koskaan ole sama!

-Tuija-